torstai 15. marraskuuta 2012

asiallinen postaus elämän faktoista


nyt kun tää blogi on tuolla nuorisovaihdon sivuilla niin joku vikkelä löysi jo tiensä tänne. Matleena tämä postaus on nyt omistettu sinulle ja sinun kysymyksille, mutta saattaa tästä joku muukin jotain iloa repiä irti. ylipäänsä yritän nyt kertoa jotain joka saattaa muita vapaaehtoisiksi lähteviä hyödyttää. yhen fiksun postauksen puristan ja sitten voin palata takaisin yleiseen töhöilyyn

okei tästä lähtee. olen siis vapaaehtoisena Upendo Childrens Village nimisessä paikassa Ukundassa. Ukunda on Mombasan lähellä, noin 45min matka. ensin tullaan lautalla tänne n.15min ja sitten matatulla 20-30min. Ukunda on Diani Beachilla ja Diani on se alue johon jengi tulee kun ne tulee Mombasaan lomalle. jonkun travel guidessa sanottiin että täällä on Mombasan kauneimmat rannat ja vaikka en olekaan täällä montaa nähnyt niin noin yleisesti kaikkiin elämäni rantoihin verrattuna nää on palkintosijoilla. joskus kuitenkin täällä ottaa päähän se turismi, täällä kaikki on tosi kallista (siis ei verrattuna Eurooppaan mutta verrattuna esim Nairobiin tai Kisumuun) ja joskus ällöttää ihan mielettömästi vanhat valkoset miehet niiden mua nuorempien kenialaisten tyttöjen kanssa. valitettavasti seksiturismi on myös tällä alueella suht yleistä..

Upendo on ihana projekti, siellä lapsilla on kaikki niin hyvin kuin voi olla. oon nähnyt Keniassa orpokoteja, joissa asiat ei todellakaan ole jees. Upendo on tosi rikas projekti ja vaikka se nyt onkin vähän harmia sanoa niin siellä kyllä pärjätään aivan mainiosti ilman meitäkin. ne ei tarvitse meidän työpanosta selvitäkseen mutta se ei tarkota ettei siellä olisi ihan mahtavaa olla auttamassa. sillon kun me ollaan Upendossa niin tosi paljon vaan hengaillaan lasten kanssa, piirretään tai leikitään pihalla tai tehään läksyjä. siellä tarvitaan apua myös sellaisissa jutuissa kun lasten kylvettäminen, ruuanlaitto yms. mun projektin vaihtaminen ei liity millään tavalla siihen että nykyinen olisi jotenkin kurja. mun piti joka tapauksessa lähteä sieltä kahden viikon päästä, mutta nyt kun päätin jäädä CIVS:lle (meidän järjestö täällä Keniassa jonka kanssa Allianssi siis tekee yhteistyötä) töihin vielä 2kk pidemmäksi aikaa niin halusin kokeilla uutta projektia. Nairobi ja Mombasa on tosi erilaiset paikat, Nairobi on big city ja täällä rannikolla on leppeetä rantaelämää. nyt kun tää on koettu niin haluun tyyppailla millasta on elää toisenlaisessa Keniassa

kysymykseen että onko ollut kannattavaa lähteä voin sanoa, että mulle tää on ollut elämäni siistein kokemus mutta tiedän myös monia vapaaehtoisia jotka on joutunu pettymään. ei-niin-hyviä kokemuksia aiheuttaa pari juttua. yks on se että jos tulee tänne väärin odotuksin omasta vaikutuksestaan tähän maahan ja näihin ihmisiin. täällä porukka on onnellisia, ei ne kaipaa ketään opettamaan niitä. saarnaamaan tulleet on pettyneitä koska täällä kukaan ei kaipaa pelastusta miltään. elämä täällä on monella tapaa tosi erilaista, yhteiskunta ei toimi samalla tavalla ja ihmisten peruselämänasenne on hyvin erityyppinen kun Suomessa, mutta kaikki on hyvin täällä. vapaaehtoistyö on enemmänkin omaa elämää ja maailmankatsomusta avartava kokemus, mahdollisuus nähdä millasta elämää täällä oikeesti eletään ja karistaa kaikki typerät ennakko-odotukset. toinen juttu mihin jengi pettyy on se jos saapuu tänne ja alkaa vertailemaan Keniaa omaan kotimaahan, totta munassa tää paikka nyt on erilainen. mutta asioita täällä ei saa arvottaa sen mukaan millaisia ne on Suomessa vaan kokemukset täällä pitäisi pystyä ottamaan vastaan ilman aikaisempaa sisäistä mallia siitä että näin tän pitäisi sujua. kun ei se kuitenkaan suju samalla tavalla. ja sitten ollaan suru puserossa että no meillä tää hoituisi tällä tavalla. tottakai sitä aina olettaa jotain, mutta umpimielisenä tänne ei kannata tulla tai tekee oman elämänsä aika pirun hankalaksi

Kenia ei ole turvaton paikka mutta ei täällä nyt ihan tyhmänä kannata olla. maalaisjärki pelastaa monilta jutuilta, mutta aina sekään ei riitä kun matkassa on huonoa tuuria. voisin sanoo että itsellä on ollu vähän näin.. Nairobin ja Mombasan keskustassa jengii putsataan aika tehokkaasti mutta sen te jo varmaan nyt tiesitte, niin siellä ei ole mitään järkeä liikkua kalliiden korujen, puhelimien tms. kanssa. mutta kyllä siltäkin voi välttyä kun vaan on tarkkana kuin porkkana. tai edes retiisi. yleinen ilmapiiri täällä kiristyy kokoajan kun ensi kevään vaalit lähestyy. viime vaalit Keniassa oli katastrofi, mun yks parhaista kenialaisista kavereista oli niiden jälkeen vapaaehtosena keräämässä ruumiita kun ihmisiä poltettiin niiden koteihin.. en osaa arvioida miten tilanne kehittyy tästä. jotkut on tosi peloissaan, jotkut vähemmän mutta kaikkia se ainakin vähän mietityttää. kaikkien kenialaisten yhteinen toive tietysti on, että kaikki menisi hyvin. en nyt tähän ala edes yrittää tiivistää Kenian poliittista tilannetta, kannattaa lueskella netistä jos kiinnostaa. mutta faktahan on se. että jos tilanne kärjistyy täällä niin aina voi lähteä kotiin.. toinen mistä varoitellaan siellä Suomen päässä kauheasti on al-Shabaab, somalialainen terroristijärjestö jolla on yhteyksiä al-Qaidaan. mun käsittääkseni se tilanne on hyvin pitkälti hallussa. silloin kun tulin tänne niin vähän kuohui, mutta nyt en ole pariin viikkoon kuullut mitään uutisissa. yksi paikka täällä kuitenkin on, johon edes paikalliset suosittele mennä kun se on niin lähellä Somalian rajaa ja siellä oli siepattu jotain turisteja muutamia kuukausia sitten. voi että tää kuulostaa hirveeltä nyt ! mutta oikeesti hyvin on kaikki kunhan pitää järjen päässä.

jestas mitä vielä. Kenia on ihana maa täynnä mahtavia ihmisiä. täällä kaikki on pole pole joka on swahilii ja tarkottaa että chillisti mennään. tähän on ehkä hyvä päättää. hyvin tehty minä, asiallista settiä kerrankin. kuten me sanotaan aina koulussa kun joku vastaa oikeen:"u can give yourself a clap!"

1 kommentti:

  1. hyvä hutu! oot ihq <3 t. simo ja sen kaveri
    ps. nauroin retiisille

    VastaaPoista